keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Pyyheloimi sekalaisista virkkauslangoista

Lähipiiri on havainnut E:n kutomisharrastuksen.  E puolestaan on havainnut kaappeihinsa kertyvät retro-henkiset lankalahjoitukset.  Vanhimmat langat lienevät 60-luvun lopulta, eli ovat viettäneet muutaman vuosikymmenen muissakin kuin E:n kaapeissa. Siis selvyyden vuoksi, E itse on myöhäisempää saapumiserää, toki vaan hitusen. Lankaa on kaikissa väreissä ja paksuuksissa vaihtelevia määriä. Merseroituja ja merseroimattomia.

Loimihan niistä piti tehdä, kylpypyyhettä tällä kertaa. Valkoiset jäivät pois. Isompi erä pinkkejä piipahti kattilassa emo-tuotannon reaktiivivärit kanssa. Muuttuivat ruskeaksi, toki pinkkiä jäi paikoin näkyviin. E kun saa inspiraation, niin ei oikein langatkaan ehdi kastua.

Sitten luotiin loimi. Tasaraidat oli tavoite, mutta vähän laskut menivät sekaisin. Loimi luotiin neljältä päältä. Kun yksi lanka loppu,  jatkettiin vastaavalla värillä. Vastaavuudessa joustettiin, ja sitä mukaa kun luomistyö eteni ja langat hupeni, joustettiin yhä enemmän. Joustettiin sekä värissä että paksuudessa. Lähes kaikki langat mahtuivat mukaan, sateenkaari-asenteella mentiin.

Loimi vedettiin puihin ja niisittiin nelivartiseksi toimikkaaksi, 8 lankaa sentillä.  Lopputulos on yllättävän hauska! Eipä tälläistä olisi syntynyt, jos langat olisi ostettu just tätä hommaa varten.

Nelosen valkaisemattomalla pellavalla tulee ihan nättiä. Mutta pitäisikö kuteen olla värikkäämpää?

Ja miten meni niinku omasta mielestä?  Sanoisin taiteelliset pisteet 9/10 ja tekniset pisteet 6/10. Siihen on ihan hyvä syy, etten tässä yhteydessä näytä yhtään kuvaa loimen puihin saattamisesta...




maanantai 21. maaliskuuta 2016

Puuhellaprojekti

Viime talvi olikin S:n talossa jo melkoista eloonjäämistaistelua. 1930-luvun vanhassa hirsitalossa kun rakenne on erittäinkin hengittävää sorttia. Kolme vuotta talossa asuneena tämä taisi olla ensimmäinen talvi, jolloin sähköpatterit ei enää lämmittäny asuntoa eikä sydäntä. Jotain piti taas keksiä.

Budjettihan tähänkin projektiin oli vähintäänkin pieni. Olin aikoinani tori.fistä bongannut muurattavan puuhellan valurautaiset osat muutamalla kympillä, joita olin sinnikkäästi varastoinut nokineen ja pölyineen päivineen eteisen nurkassa. Pitkään jaksoin unelmoida muurattavasta puuhellasta, joka varaisi lämpöä paremmin, mutta matkan varrella alkoi mieli muuttua, tottakai. Tämäkään varastointi ei lopulta mennyt hukkaan, myydessäni osat voittoisasti tarvitsevalle eteenpäin.

Nettiä selaillessani silmiini osui lähitienoolta peltikuorinen Leinon puuhella. Tämä tiilenpunaruskea selkeälinjainen kaunotar oli odotellut varmaankin ostajaansa jo hetken aikaa. Hintaakin tälle kuutiolle jäi vain vaivaiset 50euroa. Näin pienen puuhellan siirto ja sen paikoilleen laittohan on varmasti ihan pala kakkua eikö? No, ei se nyt ihan niin helposti sitten mennytkään lopulta.

Jännästi kaverit kaikkosivat ympäriltä kun sain päähäni noutaa tämän ihanaisen lämmönlähteen kotiini. Kaikille tuli yllättäen menoja ja autot hajosivat, kunnes yksi pahaa aavistamaton ystävä suostui projektiin mukaan. Pullopalkalla saatiin avuksi vielä yksi miespuolinenkin henkilö. Loppupeleissä meillä ei merkittävää kokoeroa toisiimme nähden ollut, eikä niinkään sukupuolen mukanaan tuomaa lihasvoimaetuuttakaan. Katsoimme toisiamme vähän epäuskoisina peräkärryä kiinnitellessämme autoon, mutta jaksoin siinä vielä ajatella positiivisesti, ettei se nyt voi mitenkään NIIN paljoa painaa.

Kävi jo ensimmäisten minuuttien aikana selväksi, ettei hommasta tulisi mikään helppo keissi. Meniköhän 10m siirtomatkaan ja peräkärryn kyytiin nostamiseen neljältä ihmiseltä aikaa toista tuntia. Puuhella työnnettiin, pyöriteltiin, kipattiin ja vedettiin. Aina muutama sentti eteenpäin. Ystäväni taisi siinä reilun tunnin siirtelyn jälkeen vain tokaista että "pr** me muuten viedään tämä tänään kun se on tähän asti jo saatu!" Lopulta hella oli kokonaisena kyydissä ja päästiin kotimatkalle. Kaverin autokaan ei tästä reissusta ihan ehjänä selvinnyt, mutta se on toinen tarina se.

Ilta oli jo pitkällä ja mietin että tätä hommaa ei kohta kuitata enää pullopalkalla, jos hellan pihaannostoon menee yhtä pitkä aika. Onneksi pihassa hellan kippaaminen levyn päälle jemmaan oli reissun helpoin suoritus. Vähän naapurinsetää apuun ja porukalla työnnettiin hella peräkärrystä levyn päälle maahan ja pressu päälle. Hyvä on!

Tiivistetysti puuhellan kulkeutumiseen pihalta sisälle taas tarvittiin muutama kuukausi aikaan, yksi osaava työmies, avulias naapuri ja naapurin traktori, naapurin järeä nokkakärry ja S:n kovat hermot ja tujaus päättäväisyyttä. Mutta ennen sitä rulianssia piti pohjat tehdä kuntoon.

Lattia oli keittiön nurkassa puuta, jossa edellinen remontoija oli jo kerran lattian alla käynyt hiirien lisäksi. En osannut ajatella että maalla vanhassa talossa asuessa voisi enää mihinkään oksettavampaan asiaan törmätä kuin täyden ulkohuussin tynnyrin tyhjennykseen, mutta olin väärässä. Pari päivää piti asennetta ja tekemisen meininkiä keräillä, kun lupauduin itse purkamaan nurkasta laudat ja sen alla olevat eristeet. Nurkkaan oli tungettu villaa, joka kuhisi hiirien raatoja ja niiden ulosteita. Aina kun yhden kourallisen villaa nosti jätesäkkiin, alta paljastui toistaan kammottavampia raatoja. Jos voisin hajunäytteen postata tähän niin koko blogissa ei kävisi varmasti enää kukaan sen jälkeen, niin karmea haju sieltä leijaili.

Nurkka tarkistettiin ja eristettiin tiiviimmin sahanpurulla sekä palovillalla muurin ympäriltä. Myös mahdolliset tulevat hiirien bileet kiellettiin lailla ja ovelle iskettiin niin iso kakkosnelosen pätkä eristeineen, että sieltä ei luikuinkaan hiirenketale sisälle enää pääsisi. Päälle tuli paksu vanerilevy jonka laatoitin E:n hallista löytyneillä ihka-aidoilla ihanilla Pukkilan laatoilla, jotta puuhellan alla oleva lattia olisi paloturvallisempi. Laatat oli kyllä sellainen löytö tällaiselle vanhan rakastajalle. Suunnittelin tekeväni niistä myös puuhellan taustalle laatoitusta, mutta maalattu muuri näytti niin paljon rauhallisemmalta, vaikka useimmiten vähän hullut ja eriskummalliset ratkaisut ovat heiniäni.

Harkiten valittu remppamies kävi tekemässävielä  hormiin uuden reijän oikealle korkeudelle, jolloin uuni saatiin laitettua paikoilleen ilman kaartuvia putkia ja muita hilavitkuttimia. Puuhella on ollut satunnaisessa käytössä ja vetää loistavasti. Tämäkin keittiön rötönurkka on saanut vihdoin oman funktionsa keittiön osana, eikä ole enää the place minne aina kerääntyy kaikki ylimääräinen tavara, Ei voi kun olla tyytyväinen.

Miten meni niinku omasta mielestä? 9/10.









sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pitkiä pellavaa, tai jotain sinne päin...

Uskoisin, että jokainen meistä kerää jotain. E saattaa kerätä pellavalankoja.

Ainakin E hallinnoi kymmenien kilojen pellavalankavarastoa. Tarkkaa inventaaria ei uskalla tehdä, mutta varovaisenkin arvion mukaan lanka on "riittävästi". Ja taatusti ihan koko loppuelämäksi.

Langat on lahjoituksia ja kirpparilöytöjä ja on joukossa muuten vaan alennuksesta ostettujakin. Kun on halvalla saatu. Vanhimmat lienee 40 - luvulta.  Yksi iso kirppiserä oli pahvilaatikossa, jonka pohjalta oli sivu vuoden 1953 sanomalehteä. Lehdessä kehuttiin paikallisteiden kuntoa. Pellavat säilyvät vuodesta toiseen, tiet vaatisivat ehkä ylläpitoa.

Välillä pellavaa on säilytetty siististi laatikossa sisätiloissa ja silloin ne on aivan yhtä valmiita kudontaan se kuin uudet langat. Mutta välillä vastaan on tullut haiseva ja sotkuisia vyyhtejä pihavarastojen kätköistä.  Kaikki olen tähän asti onnistunut pelastamaan kudottavaan kuntoon.

Kaikista likaisimmat vyyhdit olen pessyt.  Ensiksi vyyhti kannattaa ravistella ulkona mahdollisimman  vyyhdin näköiseksi.  Ja sitten olen sitonut vyyhdin 3-5 kohdasta paksulla langalla tai vaikka matonkuteella. Vyyhdit olen laittanut pyykinpesuaineveteen likoamaan.  Sitten olen varovaisesti siirtänyt puhtaaseen huuhteluveteen pariin kertaan. Lopuksi olen tunkenut aina yhden vyyhdin yhteen pesupussiin ja lingonnut pellavat.

Lankoja ei tarvitse tässä vaiheessa saada edes kovin puhtaaksi. Riittää, että pystyy kutomaan langat ilman myyräkuumetta tai suurempia astmakohtauksia.  Valmiin kudonnaisen voi pestä ennen käyttöä ja pellavahan puhdistuu hyvin verrattuna puuvillaan.  Tärkeintä olisi, ettei lanka katkeile ja että vyyhdin saa selvitettyä ja puolattua. Pellavalanka ei kuitenkaan pesussa parane, joten turhan takia ei kannata pestä.

Vanhat vyyhdit ovat usein isoja ja painavia.  Onneksi ne on jaettu pasmalangalla osioihin. Vähänkin sotkuinen vyyhti kannattaa osio kerrallaan keriä ennen puolausta.  Sotkuisinkin vyyhti on toistaiseksi selvinnyt, mutta muutama tosi sotkuinen vyyhti odottaa inspiraatiota...




torstai 17. maaliskuuta 2016

Kierrätystä kynnyksessä

Välillä joku homma joutuu odottamaan toteutusta pitkään. Mutta toisaalta, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Riittävästi suunnitteluaikaa olin kyllä käyttänyt kynnykseen,  jonka yli astuin lähes 20 vuotta useita kertoja päivässä. Edellinen asukas oli vaihtanut kynnyksen hitusen kapeampaan Ja kynnys ei riittänyt peittämään rakoa.  Rossin täytteitä oli siis katseltu pitkään ja kaikenlaista rakoon tippunutta oli esiin kaiveltu.

Yhtenä päivänä rojuja kokkoon kantaessa käteen osui lista. Petsattu lista oli peräisin julisteesta tai kartasta tai mistä lie. Mutta jostain syystä se oli säilytetty. Ja siitä se ajatus lähti.

Ohut lista halkeaa helposti. Porasin siis reiät ja käytin pieniä ruuveja. Lista halkesi. Sain sen kuitenkin paikoilleen ja maalattua.

Ja miten niinku omasta mielestä meni? 7/10. Vaikka ajatus oli loistava, niin listan halkeaminen jäi harmittamaan. Pitäisi ehkä kääntää käsin viimeiset kierrokset,  eikä laskea Makitalla. Listan asennusta oli kuitenkin odotettu lähes 20 vuotta, joten pieni hidastaminen tuskin olisi aikataulua romahduttanut.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Pariovien uusi elämä

E:n talossa on kylmä eteinen. Ja eteisessa puiset peilipariovet, jotka ei lämpöä pidä. No, ei ne mahdu kiinnikään kosteimmilla ilmoilla, eli syystalvisin.

Haaveissa on saada eteinen lämpimäksi ja sitä varten pitää saada lämpimämmät ovet. Pitkän suunnittelun (noin 20 vuotta) ja internetin ja facebookin keksimisen jälkeen, eteen putkahti facen purkutavarakirppis-ryhmässä vanhat ovet, joissa on vähän samoja mittoja. Oikeastaan vaan lasiaukot on samankokoiset, mutta aika hyvin sekin on.

Näistä siis syntyy kaverit parioville, kevyesti eristetty ulko-ovi.

Ensin ikkuna irti. Perinteisemmät keinot eivät purreet, mutta Ryobi puri. En missään tapauksessa suosittele tätä konstia, mutta jotenkin se nyt onnistui ja lasi irtosi ehjänä. Ehkä siksi, ettei lasille taida olla jatkossa käyttöä?

Toisessa ovessa on koiralle tehty kulkuaukko.  Ja kuvan ruosteiselta sammakonkudulta näyttävä aine on vm 1995 nitromorsia. Joka muuten toimii yhä, todennäköisesti paremmin kuin nykyiset maalinpoistoaineet.

Näistä tulee niin hyvät!

Ja miten meni niinku omasta mielestä? Sanoisin, että 9/10. Jätän varaa epäonnistumisille, joita lienee edessä.  Tämä projekti on haastavin ehkä ikinä.







Yarikseen uusi lokari

Ei varmaan sen toimivampaa remppa-autoa ole olemassakaan kuin pieni Yaris, jota muut, minä mukaan lukien, nimittelee Varikseksi. Yhteistä taivalta tämän tee-se-itse naisen unelma-auton kanssa on tullut plakkariin noin seitsemisen vuotta, ja viime kesän lopulla havaitsin tämän aarteeni etulokarissa ruosteen syövyttämän reiän. Onhan se hienoa kun auton kerran vuoteen pesee kunnolla niin alta paljastuu vaikka mitä ylläreitä. Jottai tarttis tehdä taas.

Isot pojat kylillä sanoi, että auton maalaus on kamalan kallista. Uudet osat maksaa jonninverran jne. Fiksuna naisena lähdin metsästämään autopurkaamoilta kulkupeliini uutta, samanväristä lokaria. Loppupeleissä homma meni niin vaikeaksi oikean värin metsästämiseki, että päätin tyytyä lähipurkaamon valkoiseen vaihtoehtoon. Värihän on väärä, joten päätin maalata koko höskän ihan itte.

Töissähän jätkät nauro, kun ilmoitin että haen vaan pari purkkia sprayta ja vetelen lokarin oikeaan väriinsä. En todellakaan ole mikään autoexpertti, mutta tässä konkurssissa ei voi enää alemmas vajota. Alla kuvasarja lokarin maalauksesta itse omin pikkukätösin. Toimintoina tässä projektissa on suoritettu kunnon rasvanpoisto/vahanpoisto pesu, hionta, pohjamaalaus ja pintamaalaus. Lopuksi olisi tarkoitus vielä lakka pistää pintaan, jotta siihen saataisiin toivottavasti muuta pintaa mätsäävämpi kiilto.

Lakan jälkeen pinta oli todella kiiltävä ja tasainen, värikin hyvin lähellä oikeaa. Tietyssä valossa vihreän sävyssä saattaa olla pieni tummempi vivahde, mutta hyvin huomaamaton. Vaivan arvoinen projekti ja rahaakin säästyi.

Miten meni niinku omasta mielestä? No tähän mennessä pisteet ois kai jotain 8/10.










lauantai 12. maaliskuuta 2016

SEn puutyökerhon synty

Se tunne, kun pakkaskelillä pitäisi sirkkelöidä urakalla listoja, mutta hommaa ei voi sisällä lämpimässä tehdä. Se tunne kun lumi valtaa pihan, eikä kylmän pihavaraston ovi edes aukea. Kun hommia riittäisi koko talveksi, mutta sopivaa tilaa ja aikaa ei vain tunnu löytyvän. Käy mielessä jo muutto kaupunkiin tai suuremman tontin hankkiminen. Jotain tarttis keksiä.

Maalaismaisemassa vanhassa talossa riittää yhdelle jos toisellekin tekemistä ympäri vuoden. Nakuteltavaa, sahattavaa, fiksattavaa ja siistittävää on jatkuvasti. Luppoaika voidaankin sitten kutoa mattoja ja hoitaa mehiläisiä. Mikä voisikaan olla oivallisempi ratkaisu kuin tehdä asioita yhdessä.

Työkalut ovat tämän oivalluksen seurauksena alkaneet siirtyä pikkuhiljaa naapureiden kesken yhteisiin tiloihin ja siinä hommia aloitellessa syntyi ajatus blogista. Tekemistä riittää niin hirveästi ja mielenkiintoisia projekteja on tulossa niin paljon, että olisi suorastaan vääryyttä jättää kaikki ne inspiraatiotaatiot ja vinkeät toteutukset jakamatta. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta, mutta voi sitä päivää kun jokin menee ihan nappiin!

Tervetuloa seuraamaan tätä matkaamme surkeista väkerryksistä tajuttoman upeisiin ja toimiviin ratkaisuihin!

Terkuin S ja E