maanantai 11. joulukuuta 2017

Ne pirun kattolistojen jiirit!!

Pieneen makuuhuoneeseeni kattopaneeleita asennettuani tuli taas kerran niiden ihanien kourukattolistojen (holkkalistojen) jiiriin sahaamisen aika. Olin joskus aikoinani näitä kyllä tehnyt, mutta joka kerta oli mennyt ainakin pari pätkää listaa hukkaan väärien kulmasahausten vuoksi. Päätinkin nyt selvittää mikä homma näissä oli, ja VOIKO TÄMÄ TODELLA OLLA NÄIN VAIKEAA?

Netistä kun ohjeita haki, oli niiden kirjo erittäinkin monimuotoinen. Ykkössääntö toki on, että tee mallipalat! Olen itse henkkoht sitä mieltä, että niiden mallipalojenkin tekoon tarvitsee kyllä ne samat ohjeet kuin varsinaisiinkin. Joten sen ohjeen voi unohtaa heti kättelyssä.

Sitten alkoi satelemaan niitä kulma-asteita ja miten päin milloinkin listan tulisi sirkkelissä olla. Keskusteluja seuranneena tämä todellakin vaikuttaisi olevan vahvan tunteen sisältämä aihe.

Vaikeinta tässä hommassa kai on yrittää tekstinä selittää, miten päin kattolistaa tulee sirkkelissä pitää, ja toki koko internetistä ei löydy yhtäkään valokuvaa siitä, miten päin se lista siinä tulisi olla. Ihmeellistä. No mutta, tässäpä teille muutamat SELVITTÄVÄT KUVAT aiheesta yhdellä miljoonista tavoista tehtynä ohjeiden kera:



OHJE 1

Lista on sirkkelissä aina sahattaessa aina samassa asennossa. (katso kuvat)

OHJE 2

Kulma on aina 45astetta oikealle tai vasemmalle (jos kulma perus 90 astetta). EI kallistuksia.

OHJE 3

Tarvitsemasi oikean kulman sisältävä kattolistan pätkä jää joko oikealle tai vasemmalle puolelle listaa katkaistaessa, riippuen kumpaa puolta kulmasta teet. (katso kuvat)

Tässä omassa ohjeessa olen määritellyt oikean ja vasemman sen mukaan kummalle puolelle lista lähtee kulmasta, kun katson kulmaan päin suoraan.



Kattolistojen jiiriin sahaus


Lista siis asetellaan sirkkeliin niin, että kattoa vasten tuleva osa on pöytää vasten, ja seinää vasten tuleva nojaa vasten sirkkelin pystytukea. Niinkuin tässä kuvassa. (tällä ei sinänsä ole mitään väliä, jos lista on symmetrinen molemmin puolin)

Tässä ensimmäisessa kuvassa sahataan oikealle puolelle 90 asteen kulmaa jäävää listaa, jolloin se tarvittava listanpala jää käteesi tuohon vasemmalle puolelle. Lista menee oikeinpäin kun asetat sen kuvassa olevat sivut oikeaa pintaa vasten.






Tässä kuvassa sahataan vasemmalle puolelle 90 asteen kulmaa jäävää kattolistaa.

Lista on edelleen samassa asennossa kuin toistakin puolta tehdessä.

Tarvitsemasi oikean kulman sisältävä listanpätkä jää nyt oikealle puolelle! (Eli normaalisti vasemmalle jäävä osa  on tässä kohtaa hukkapala, joka ei sovi mihinkään vaikka miten kokeilet.)

Niinkuin toisessakin listassa, myös tässä, se menee oikeinpäin kattoon, kun asetat kuvassa olevat reunat tekstissä mainittua pintaa kohden.

Kuvissa olevat kattolistan pätkät ovat nyt ne kuuluisat mallipalat, jotka pistän nyt visusti talteen laatikkoon merkintöjen kera.




Tiivistettynä.... Tästä ei voi oikein tiivistelmää tehdä edes. Näin sahattuna, sahaaminen on helpompaa kuin kallistuksen kanssa, mutta mitään selkeää nyrkkisääntöä tähän on vaikea itselle kehittää. Kunhan muistaa, että aina se tarvittava pala ei löydy sieltä vasemmalta (mihin itse olen tottunut) ja muistaa että lista pitää ajatella käänteisesti. Vasen oikealla ja yläosa alhaalla jne.

Nyt vaan uusiin listoihin maalia pintaan ja ei kun kiinni naputtelemaan.


Miten meni niinku omasta mielestä?

Tää meni yllättävän kivuttomasti ja ilman hiuksien halkomista. Et oisko 9/10. Seuraavaksi sitten ihmetellään, onko mun vanhan talon kulmat lähelläkään 90 asteen kulmaa, mutta se onkin sitten toinen tarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti