Lämminvesivaraajan ja painesäiliön kotelointi

S:n talossa ei ostohetkellä ollut edes juoksevia vesiä, saati sisällä pesutiloja tai vessaa. Ensimmäisen vuoden aikana sellainen rakennettiinkin taloon hirsikehikon ulkopuolelle omaan koppiinsa. Puolessa välissä urakkaa mietin jo, että miksi ihminen sitä juoksevaa vettä edes tarvitsee. Olihan ensimmäiset kuukaudet ja varsinkin ensimmäinen talvi jo osoittanut että, kyllä, ihminen selviää täydellisesti ilman juoksevaa vettä. Mutta kun homma oli jo hyvällä mallilla niin valmiiksi vaan.

Todellinen haaste oli mahduttaa tuohon 160x215cm tilaan wc-istuin, suihkutila, allas, pyykinpesukone, kaappitilaa, lämminvesivaraaja ja painesäiliö. Todellinen aivomyrskyn, suunnittelun, pähkäilyn ja hiustenharomisen jälkeen homma näytti kuitenkin onnistuvan. Lopputulos oli yllättävänkin tilava ja toimiva. Esteetikon silmää jäi lopulta häiritsemään tuo nurkka johon kaikki tekniikka asennettiin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan siihen piti iskeä kaappi, jonka sisällä nämä olisivat, mutta putkarin käynnin jälkeen tämä näytti jäävän haaveeksi putkivetojen vuoksi.

Suunnittelin nurkkaa varten vaikka minkämoisia viritelmiä. Levyttämistä, paneelia, verhoa, suihkuseinää jne. Tuntui että kaikkien kanssa tuli eteen aina jonkin ongelma. En halunnut reiittää uutta laatoitettua seinää ympäriinsä, vaan saada jonkun kevyen mutta peittävän ja siistin ratkaisun aikaiseksi. Miltein parin vuoden pohdinnan jälkeen sain yhtenä siikonloppuna motivaatioa ryhtyä tähän projektiin.

Päädyin aloittamaan yhdestä sivusta ja tuon alakaapin ovesta. Sivussa materiaalina melko ohut puupaneeli ja alaoven tein liimapuulevystä. Paneelin pontteihin tiputtelin pari tippaa puuliimaa, jotta ei lähtisi kovasti rakoilemaan. Kiinnitys kattoon ja alakaapin kylkeen. Keskivälissä tukirima.

Värisävyksi valitsin näihin nyt niin trendikkään vanhan vihreän, Tikkurilan M495. Halusin pehmeyttä tähän niin mustavalkoiseen (lue, liian moderniin) tilaan ja samalla yhdistää tyyliä tätä kautta talon muihin huvikummuksikin haukuttuihin tiloihin. Sävyvalinta oli kyllä todella nappi. Oven virkaa pääsi toimittamaan edullisesti hankittu kaareva suihkuseinä. Kaareva sen vuoksi, koska painesäiliön yksi osa tekee säiliöstä tuota kaapistoa syvemmän niin kaarevalla sain senkin samalla piiloon, ilman että piti tehdä mitään tökeröä 90 asteen kulmaa tuohon reunaan. Lasi oli suihkuseinässä kirkas ostettaessa, jonka maalasin sisäpuolelta Tikkurilan Otex Akvalla.

Kuvien otto tästä minikylppäristä oli todella todella haasteellista. Joten pahoittelen outoja kuvakulmia ja kuvan laatua. Nyt kun sisällä on hommat pikkuhiljaa paketissa voikin siityä piharakennuksen kimppuun.

Miten meni niinku omasta mielestä. Ihan jees. 8/10.

Johtojen pintavetoa ja listoitusta

S:n talon sisus on kokenut vuosien saatossa aikamoisen muodonmuutoksen. Ostohetkellä tunnelma oli lähinnä hyvinkin mökkimäinen lastulevyineen ja puupanelointeineen. Sähköjohdot oli asennettu edellisten omistajien toimesta pintavetoina pitkin katto- ja lattialistoja. Edellisen omistajan röökin tupruttelu harrastus oli kellastuttanut lähinnä kaiken, minkä oli tarkoitus olla valkoista. Tunkkaista tunnelmaa on nyt siistitty vuosia ja pikkuhiljaa alkaa olemaan valmista.

Sähköjohtojen vetotapa aiheuttikin melkoisen päänvaivan. Koin hirveän tyydytyksen kun sain revittyä nuo jalkalistoja pitkin juoksevat kellastuneet ja limaiset johdot irti, mutta en arvannutkaan miten ongelmalliseksi niiden piilottaminen voisikaan mennä. Seinän sisään johtoja ei voinut asentaa, joten ainoa tapa piilottaa ne, oli löytää oikeanlainen jalkalista. Hätäpäissään taloon oli asennettu väliaikaisesti perus mdf-jalkalistaa, joissa ei todellakaan voinut sähköjohtoa vetää, puhumattakaan niiden tökeröstä ulkonäöstä vanhassa talossa. Näidenkin irti kiskominen ja  paloittelu tuhannen päreiksi ja polttaminen pihasaunan kiukaan pesässä tuotti lähes ultimaalisen tyydytyksen tunteen verratuna johtojen irroitukseen. Vihdoin kaikki p**ka oli poissa! Mutta odotas, mitäs sitten?

Aikani selvittelin eri jalkalistojen johtouria ja kaikkien kanssa päädyin samaan pettymykseen, urat olivat liian pienet sähköjohdolle. Oikeanlaisien urallisten jalkalistojen teetättäminenkään ei oikein tuntunut miellyttävältä vaihtoehdolta, koska listaa ei tähän pieneen mökkiin montaa metriä tarvittu. Mutta niin kuin aikaisemminkin, myös tässä tapauksessa kun aikansa odotteli ja piti silmänsä auki niin oikea ratkaisu taas ilmestyi silmien eteen. Yhtenä päivänä käsiini kulkeutui Lauta Oy:n puisia perinnejalkalistoja ja hämmästyksekseni huomasin, että ko. listoissa oli kuin olikin melko massiivinen ura takaosassa. Kipinkapin testaamaan ja onnekseni huomasin että se istui. Malli ja ulkonäkö oli myös miellyttävä ko. listoisa joten ei kun tilausta tekemään.

(Tähän väliin pitää taas hehkuttaa miten tämä joka remppanaisen unelma-auto Yaris taas suoriutui tehtävästään kuljettaa 4,5m pitkät jalkalistat puoliksi katkaistuina kotiin ilman mitään sen suurempaa ongelmaa.)

Kun listat olivat onnistuneesti kulkeutuneet työmaalle seuraava "ongelma" olikin se, miten esim. pistorasiat toteutetaan ja miten johdot näissä kohdissa vedetään. Pari päivää tätä miettiessäni koin, että minusta ei olisi loveamaan listoihin tarvittavia johtouria niiden nostamiseksi pistorasialle joten päädyin ajatuksessani pistorasioiden jalkalistarasioihin, joiden kanssa listoihin ei tarvitsisi lisäuria tehdä. Yhtenä iltana innoissani lähetin ideakuvan asennuksesta E:lle, jonka vastaus oli hyvinkin tyrmäävä. Sain kuulla kamalat haukut asennustyypin rumuudesta ja tökeryydestä. Nuo muovikotelot saivat myös kunnon kironnat päälle. Mutta kun itsepäinen pitää olla, niin en tästä lannistunut vaan soitn sähkärin paikalle katsomaan tilanteen.

Sähkärin saavuttua ja tutkailtua tilannetta oli selkeää mihin suuntaan keskustelu hänenkin kanssaan etenisi näiden kammottavien jalkalistakoteloiden kanssa. Sähkäri oli myös sitä mieltä, että muuta vaihtoehtoa ei ole, kuin loveta listoihin pienet urat johdoille, jolloin pistorasia saadaan asenettua listan päälle niin, ettei johdot jää näkyviin. Olin samaa mieltä että se olisi se kaunein ratkaisu, mutta epäilin itseäni silti. Sähkärin kannustavilla sanoilla "sehän on ihan helppoa! siihen vain loveat pienen uran!" -sanoilla päätin ainakin kokeilla.

Töissä höpöttelin murheitani työkaverilleni ja hän talutti minut suoraan työkaluhyllyn viereen ja iski taltan minulle käteen sekä pienen puristimen ja sanoi että noista saattaisi olla hyötyä. Lopulta homma sujuikin ihan kohtuullisen helposti. Porasin listan takaosaan rivin upotuksia porakoneella ja lopuksi taltan ja puukon avulla vuolin tuon upotuksen tasaiseksi. Muutamien minuuttien homma per pistorasia. Kaikkeen sitä sitten pystyykin, kun vain uskaltaa kokeilla. Lopputuloksesta olen kiitollinen että E sekä sähkäri vähän ravistelivat tätä itsepäistä remppapirkkoa tekemään tämänkin homman vähän enemmän ajatuksella, eikä vain sieltä mistä aita on matalin.

Maalattuina ja pistorasiat asennettuina listat näyttävät todella hyviltä! Ovat siistit ja vanhaan taloon sopivat! :)


Pistorasioiden sähköjohdot eivät olleet ainoita, jotka ehkä vaativat hieman säätämistä. Kun olohuoneeseen vaihdettiin valokatkaisija aikaisemmin, sen johto vain kiinnitettiin välioven listojen ympärille normi naulakiinnikkeillä. Lopputulos oli toimiva, mutta ulkonäkö vähintäänkin tönkkö. Kyllähän siinä kävi johtojen piilottaminen mielessä monesti, kun aina sohvalla istuessa tuijotti suoraan noita suuria valkoisia naulakiinnikkeitä vasten vanhaa hirsiseinää. Jotain tarvitti siis tehdä sillekin.

Sähkäri tuotakin katsottuaan tokaisi että tuon johdonkin voisi tuonne peitelistan taakse piilottaa kun tilaa näyttää olevan. Olin juuri hyväksynyt tosiasian jalkalistojen loveamisesta, niin tuntui hetken ihan ylitsepääsemättömän rankalta alkaa loveamaan myös peitelistaa. Pienen aivomyrskyn käytyäni tämäkin homma oli ihan parin minuutin homma. Karmin ja pystyhirren välissä sattui oleman sen verran tilaa että sain ilman pituussuuntaista loveamista johdon piilotettua loistavasti. Lopputulos tämänkin kohdalla on nyt paljon siistimpi.

Miten meni ninkuin omasta mielestä? 9/10. Ei tässä kuitenkaan ihan ammattilaisia olla vielä jiirikulmissa ja loveamisessa, mutta lopputulos on siisti, siistimpi kuin oikotien kautta tehtynä.

Pikkutuolin pikafiksaus

Näytti siltä,  että E:llä on käynyt henkseleitä käyttävä vieras. Keittiön tuolin selkänojassa oli selvät jäljet.

Elämä on opettanut E:täkin jo sen verran, ettei hän enää kaihda oikaisemista. Samaan lopputulokseen on monta reittiä, ja helpoin reitti on aina harkitseminen arvoinen.

Niinpä naarmuista selkänojaa ei alettu hiomaan, petsaamaan ja lakkaamaan. Sen sijaan kaapin perällä löytyi monesti ennenkin käytetty tuote, Bormawachs restaurointiöljy. Sitä siveltimellä pintaan ja kymmenen minuutin kuluttua pieneksi käynyt sukka teki viimeisen palveluksensa ja kiillotti öljyn.

Ja miten meni niinku omasta mielestä?  Sanoisin että 8/10. Pitänee ostaa hitusen vaaleampaa öljyä. Muuten näytti hyvältä.

Tee-se-itse roskakatos

S:llä on ollut piha jo kolme vuotta hippasen vaiheessa. Erilaisia suunnitelmia ja toteutuksen tynkiä on vuosien mittaan ollut, mutta tänä kesänä taitaa pikkuhiljaa hommat hahmottua.

Kun esimmäiset kesäpäivät yllättivät lämmöllään ja valollaan niin S heräsi  vapaapäivän aamulla aikaisin ja suuntasi pihalle auringonpaisteeseen. Siinä hetken ihmeteltyään silmiin osui erinäisiä tarvikkeita, mitä on pihaan kertynyt, mm. aitaelementin pätkiä, runkopuuta, purettua terassilautaa, pieniä paloja peltikatetta jne. Sirkkeli odotteli terassilla jo kutsuvasti joten ei kun tuumasta toimeen.

(Nämä tarvikkeet olivat viime kesänä talon oven eteen rakennetun terassin osia, jotka jouduttiin keväällä purkamaan, jotta ovi aukeaisi. Routa alkoi keväällä nostamaan terassia niin hurjasti ylös, että tänä kesänä on sitten edessä uuden rakentaminen. Aina ei mene niinkuin elokuvissa, ei todellakaan. Onneksi kyse oli vain parin neliön pienestä ovirapusta, eikä sen suuremmasta projektista. Terassin pohjien tekoon siis kannattaa jatkossa paneutua vähän paremmin.)

Biokompostin (josta tulee oma bloggaus myöhemmin), valmistumista odoteltaessa pihasta puuttui paikka roskiksille. Hetken päästä olikin roskasäiliöt mitattu ja roskiskatoksen runkopuut pätkitty. Ei muuta kuin kulmaraudoilla ja terassiruuveilla kasaan.

Piha on aika mäkinen, mikä on aiheuttanut monen asian kannalta päänvaivaa. Roskatoskin piti täten vatupassilla säätää suoraksi tai ainakin niin suoraksi kuin tässä tilanteessa voitiin. Maata vasten runko nojaa vanhoja betonilaattoja vasten. Pohja on painekyllästettyä lautaa, jotta maakosteus ei pääsis vaikuttamaan runkopuihin, jolloin toivottavasti tätä rakennelmaa ei tarvitsis jo ensikesänä purkaa. Pidämme siis peukkuja tämän osalta!

Roskiskatoksen lattiaksi ruuvattin edellämainitusta terassista puretut painekyllästetyt laudat. Tolppien väliin kolmelle sivulle ruuvattiin jo valmiiksi olemassa olevia valkoisia aitaelementtejä. Tolppien yläpäähän ruuvattiin painekyllästettyä lautaa. Voiko tämä homma olla tosiaan näin helppoa?

Runkotolpat näyttivät melko rujoilta käsittelemättöminä joten niihin sutaistiin falunpunaista keittomaalia, joka on sama sävy kuin piharakennuksessa. Maali kyllä antoi todella hyvän värin ja nyt tolpatkin näyttävät ihan siedettäviltä. Mutta eihän katosta nyt tällaiseksi voinut jättää. Myös lattiaosa ja yläreunan peltikatteen alle jäävä laudoitus sai peltikaton rr32 tummanruskean sävyn. Pinta maalattiin peittävällä puunsuojalla.

Äidille kuvan keskeneräisestä katoksesta lähetettynä sain takaisin viestin "No nyt on roskille nätti paikka!". No, on se ainakin nätimpi kuin kaksi roskislaatikkoa, jotka ovat puolittain ojanpenkassa rotkottaneet kolme vuotta. Siihen nähden jopa kaunis.

Listoitusta wanhaan malliin

Keväällä E:n oleskelu siirtyy kuistille. Kuisti on varsin alkuperäisessä asussaan,  eli vanha. Hieman on muokattu rappuja ja 60-luvun virityksiä on palautettu ennalleen.  Yksi homma on ollut pariovien palauttaminen. Aiemmat sukupolvet olivat vaihtaneet ovet yhteen ja laudoittaneet reunat melkoisen ennakkoluulottomasti umpeen.

Vuosia kuisti olikin saanut olla rauhassa, kunnes E kuistilla makoillessaan kiinnitti huomiota oven listojen puutteeseen. Ja asiaa ajan ja kahvikupin kanssa pohdittuaan,  muisti liiterissä näkemässä listat.

Listat suihkun kautta sisään ja sirkkelillä mittoihin ja jiiriin. Oven päälle tuleva lista oli valmiiksi millillaan oikean pituinen, mutta jiirit ja listan leveydet yllättivät. Sata vuotta sitten on selvästi ollut käytössä joku muu kuin tapa kuin sahata 45 asteen kulmaan. Onneksi kyseisessä kohteessa ei pienet tai edes isommat raot hypi silmille. Värimaailma on vähintäänkin  hempeä ja ote rustiikkinen.

Ja miten meni niinku omasta mielestä?  8/10. Saatan joskus ruuvata ylälistan irti ja ajaa sirkkelillä kulman kohdalleen. Tai sit en.

Kestopuuterassin pintakäsittelyä

Pari kesää sitten sai E vihdoin pergolansa.  Suunnitelmasta jouduttiin tinkimään ja pergola saapui pihaan  'made in china'- ratkaisuna  pahvilaatikossa. Sitä joutui jo kasaamisvaiheessa korjailemaan, mutta se toki oli arvattavissa ostohetkellä.

Pergola pystytettiin terassille.  E kaivoi omin käsin perustusharkot maahan.  Avuksi lupautunut naapurin isän vetäytyi hankkeesta tihkusateeseen vedoten. Ei ihme, että maatalous on kriisissä. Pitääkin muistaa laittaa kys hlölle linkki tähän blogiin. Kyllä sitten seuraavalla kerralla auttaa, satoi tai paistoi.

Viime kesänä E päätti sipaista bilteman terassiöljyn puuosiin. Pesun ja kuivumisen jälkeen purkki auki,  ohjeiden vilkaisu  (normisettii, sekoita ja plaaplaa) ja väriä pintaan. Puolessa välissä terassia alkoi sitä väriä lopulta siihen pintaan tulla.

Väri oli noin sentin paksuisena töhnäkerroksena purkin pohjalla. Terassiin oli selvästi sipaistu ensin liuote,  sitten sideaine ja pigmentti oli jäljellä.

Epäonnistumisesta masentuneena E laittoi kannen kiinni ja jätti purkin niille sijoilleen.  Sade pääsi kannen raosta sisään ja nosti vettä kevyemmät aineet terassille.  Seuraavana keväänä näky oli lohduton.

No ei muuta kuin uusi yritys. Vesiletkun ja harjan ja maalipesun voimalla terassin kimppuun. Tulos oli kohtuullinen. Ja koska edellisen kesän keskeytyneestä projektista oli jäänyt purkki terassikuultoa,  niin se käytettäisiin tähän. Koska ainetta oli vain yksi 3 litran pönttö,  E lorautti sekaan muutaman desin vernissaa.  Ja pari ruokalusikallista ruskeaa pigmenttiä. Ja sitten koko soppa huolellisesti sekaisin. Sekoitus myös vähän väliä työn edetessä.  Opittu on!

Pinnasta tuli yllättävän kiiltävä. Ehkä ensi keväänä pääsee kokeilemaan taas jotain muuta käsittelytapaa...

Miten meni niinku omasta mielestä? 7/10. Ei muuta kuin kovaa käyttöä ja ihmetellään, rullaako pinta pois, niinkuin Lidlin ryppyvoide teki.  Mutta ryppyvoiteet ei liity remonttihommiin mitenkään.

Kunnolla kuivuttuaan pinta on ihan ok. 

Vanhan piharakennuksen kunnostusta osa 1

S:n pihassa on vanha punamullattu piharakennus, jossa on maailman parhaaksikin haukuttu sauna ja toisessa päässä liiteri/varastotila. Piharakennuksen kunto oli jo ostohetkellä selvää. Katto on aika huonossa hapessa, räystäslaudat aika rapsakassa kunnossa. Vesi lorisee katolta minne lorisee ja liiterin peräseinä oli kääntynyt sisään. Näin vanhan rakastajana tätä jokaisen tee-se-itse naisen unelmaa ei voinut todellakaan purkaa, vaan kunnostaa pala palalta.

Ensimmäisenä työn alla oli pahasti sammaloitunut huopakate. Katolle leviteltiin kaikenmaailman sammaleentappoaineita ja sitä yritettiin pestä harjalla ja lastalla , mutta lopputulos oli vähintäänkin säälittävä. Onneksi löytyi apu taas naapurista ja pihalle ilmestyi eräänä kauniina kevätpäivänä kuumavesipainepesuri. Reippaana tyttönä uhmasin korkeanpaikankammoani ja kiipesin saunan katon harjalle istuskelemaan ja pesin katon pienellä paineella. Jostain kumman syystä lämpimämpi vesi irrotti sammaleet mainiosti. Pari sammaleen ja veden täyteistä päivää siinä meni, kunnes katto oli molemmin puolin pesty puhtaaksi monen vuoden sammalkerroksesta.

Huopakate oli aika huonossa hapessa, mutta pinta ei ollut mennyt kuitenkaan rikki. Jotta voitiin varmistaa sen vedenpitävyys levitettiin pestyyn pohjaan bitumipohjustetta, jonka päälle levitettiin bitumimassa (kattomassa). Muutamia rattoisia päiviä vierähti katolla kenollaan pienen ämpärin ja sudin kanssa. Itse bitumimassan (kattomassan) levityksen kanssa oli apumies tarpeen, joka jaksoi sinnikkäästi nostella lisää massaa ämpärillä katolle. Levitys oli käytännössä aika helppoa, mutta piharakennuksen sijainti todella mäkisessä rinteessä ja työvälineiden liikuttelu itsensä liikuttelun lisäksi loi lievästi sanottuna pieniä haasteita. Puhumattakaan siitä, miten sitä massaa oli työnloputtua aivan joka paikassa. Muistona tästä tapahtumasta löytyy jalasta edelleen hinkkausjälki. Hyvin tarttuvaa tavaraa siis! Jos olisin tiennyt etukäteen olisin pukeutunut kokovartalohaalariin! Tuon homman jälkeen työssä käytetyt vaatteet olivat todellakin roskiskamaa.

Kun katto oli suojattu käytiin pihan puoleisen räystään kimppuun. Mädät ja todella rapeat räystäslaudat tippui alas kun pari kertaa kopsautti. Uudet tilalle ja lisätuet kannakkeisiin niin vola! Vanhat mustat rännit hyödynnettiin, mutta niiden valkoiset kannakkeet uusitiin mustiin säädettäviin, jolloin niiden asennus oli helpompaa. Räystään reunaan laitettiin myös musta tippapelti. Huopakate liimattiin tuosta reunasta kiinni tippapeltiin. Aikamoista väkertämistä oli pihan epätasaisuuden vuoksi. Loppupeleissä homma olisi ollut miljoona kertaa helpompaa jos olisi jaksanut päivän pari kuluttaa kunnollisen rakennustelineen rakentamiseen, mutta sen sijaan käytettiin erinäisiä tikkaita ja jakkaroita, koska elopituus ei ihan riittänyt joka paikasta räystään päälle, vaikka tuo reuna matalalla onkin.

Piharakennuksen takaosan räystäs odottaa vielä uusimista ja uusia rännejä, mutta pihan puoli on jo melko siisti. Näin ensimmäisen talven jälkeen ei voi olla kuin tyytyväinen tähänkin räpellykseen. Lumet tuli katolta nätimmin alas ja huopakatteen pinta kuivuu nyt todella nopeasti kuivalla kelillä. Sammaleet ovat myös kadonneet pinnasta kokonaan. Ennen sammalta ilmestyis heti alkukeväästä katon pintaan.

Piharakennuksen sisäpihan seinä sai myös uuden maalipinnan, falunpunaisella keittomaalilla. Saunan oven panelointi myös uusittiin ja maalattiin vähän keltamultaa muistuttavalla maalilla. Tätä katselee keittiön ikkunasta jo ihan mielellään! Vanha pihalta löytyt lyhtykin sai pintaansa uuden maalin ja sille löytyi paikka saunaan menevän oven vierestä. Maalausurakkaa on tarkoitus jatkaa rakennuksen ympäri tänä kesänä. Haaveena olisi että liiteri olisi tämän kesän jälkeen ulkopinnoiltaan kunnossa. Sisäosat tarvitsevatkin sitten jo oman bloggauksen, pitkän sellaisen.

Miten meni niinku omasta mielestä? 8/10

Koivunmahlaa

Porakone, puhdas pullo ja muutama mehupilli mukana E suuntasi pihalle. Tavoitteena oli kerätä trendikästä koivunmahlaa.  Kyllä maallakin ollaan trendien harjalla ja ajan hermolla jne.

Muutama 4 millin reikä puuhun ja pillit kiinni ja toinen pää pulloon. Jo alkoi mahla tippua.

Mahla maistui vedelle. Innokkaimmat ovat keittäneet koivunmahlasta siirappia.  Kymmenestä litrasta saa kuulemma jopa puoli desiä kitkerää makeahkoa siirappia.

Jätän siirappia keitot muille ja saattaapi olla muutenkin viimeiset mahlat,  jotka valuttelin.  Mutta onpahan sekin kokeiltu.

Kierrätyskeittiökalusteet

S:n 30-luvun talossa oli ostohetkellä aika karmea keittiö, näin karkeasti sanottuna. Kaapistoja oli todella vähän ja ovina oli ne ihkaihanat holvikaarelliset mdfovet. Tasotilaa oli myös niukasti ja lieden virkaa toimitti vanha upon sähköliesi kahdella keittolevyllä. Oikea mökkeilijän unelma, eikö?

Kolmen remontin täyteisen vuoden aikana keittiö on kokenut todellisen muodonmuutoksen. Ideat pulppusivat yksi kerrallaan ja kaapistot vaihtoivat paikkaansa monta kertaa, kunnes se lopullinen, oikea, toimiva ratkaisu löytyi. Jos joku niin tämä on kierrätyksen ja uusiokäytön todellinen taideteos! Tai ainakin siltä tuntuu.

Keittiön kokopuiset yläkaapistot kulkeutuivat Helsingistä asti, roskalavalta pelastettuna. Pari rattoisaa vuotta meni maalin poistossa ja helojen vaihdossa sekä kaappien pintojen uusiokäsittelyissä. Alakaapistoissa osittain käytettiin hyödyksi vanhoja pöytäkaapin runkoja, johon tehtiin puusta ovet. Keittiön toisella laidalla kuitenkin oli iso kolo, mihin ei meinannut löytyä millään sopivaa kaapistoa, kunnes netistä löytyi samantyylinen alakaapisto kuin nykyiset yläkaapit. On se hieno fiilis kun mitat menee sentilleen oikeen ja homma pelittää! Mottona voidaankin pitää, että oikea tavara osuu pitkän odottelun jälkeen varmasti kohdalle, jos sitä ei heti ole saatavilla.

Ostohetkellä kaapisto oli maalattu keltaisella ja sinisellä. Hurmaavan näköinen, hieman kulahtanut yksilö. Juuri sopiva siis S:n taloon! Ja taas alkoi hommat maalinpoistolla ja kaapin uudelleen käsittelyllä. Sokkelia piti vähän lisäpaloilla korottaa, jotta se ylsi 90cm tasokorkeuteen asti.

Ajan kuluessa keittiö alkoi huutaa tilaa kunnon uunille. Yli vuoden sen virkaa oli toimittanut äidin ostama pieni miniuuni. Hurmaava kapine tämäkin ja niin näppärä että lämpiämistäkään ei tarvinnut odotella. Ongelmaksi lähinnä muodostui uunin peltien koko, joka oli nimensäkin mukaisesti minikokoa. Ei muuta kuin soittoa sähkärille ja kyselyä, josko keittiöön voisi asentaa normaalikokoisen kalusteuunin. Niin ja paikkakin tälle luonnistui yllättäen tuosta ostamastani vanhasta keittiön alakaapistosta. Jälleen mitat aivan nappiin. Ihan kuin joku olisi tämän suunnitellut?

Kiertoilmauuni löytyi jälleen kerran netin kautta ja tuo joka naisen unelma-tila-auto kävi sen noutamassa kotiin. Uunille sahailtiin oma paikka pöytäkaapiston keskelle. Alle oma puuhylly ja hyllyn alle matala laatikko ylimääräisille pelleille. Mekanismit tuohon peltilaatikkoon löytyi E:n hallista, purettujen keittiökalusteiden läjästä. Laatikon pohja on entinen leikkuulauta, jonka etusarjaksi asennetaan uunin paikalla olleesta ovesta pala. Kierrätystä kerrakseen!

Miten meni niinku omasta mielestä? Kyllä se siellä 9/10 on tämän osalta. Ihan kymppiä en anna kun jotkut kohdat ei ihan millitarkkoja ole, mutta yleisilme vähintääkin siisti.

Pellavalangan kasvivärjäys

Kaikkea on kokeiltava ja joskus jopa useamman kerran, ennen kuin onnistuu. E onkin kokeillut pellavan kasvivärjäystä useamman kerran. Indigolla kyyppi-värjäystä ja perinteisempää alunalla purettamalla.

Niin toivoton on tulos ollut, että E meni julistamaan eräällä foorumilla värjäämisen mahdottomaksi. Tämä väärä diagnoosi poiki oikean ohjeen. Foorumilta löytyi oikeaa tietoa ja kokeilu tuotti tulosta.

Kuvan langat on värjätty: sipulinkuori, sipulinkuori jälkiväri, jauhettu krappi 50g, 1. jälkiväri, 2. jälkiväri.

Vyyhdit ovat 150 g puolivalkaistua aivinaa.  Alunaa on  käytetty 45g ja tanniinia 15g. Langat jätetty noin tunnin kuumentamisen jälkeen pariksi päiväksi väriliemeen.

Keittelin keittiön hellalla. Kunhan kesä tulee, niin pääsen kokeilemaan tuoreilla kasveilla.

Miten meni niinku omasta mielestä? Jos aiempia epäonnistuneita kokeiluja ei huomioida,  niin 8/10 annan arvosanaksi. Kunhan joskus saan kudottu langat ja tuotteen pestyä,  tiedän pysyykö väri.

Pyyheloimi sekalaisista virkkauslangoista

Lähipiiri on havainnut E:n kutomisharrastuksen.  E puolestaan on havainnut kaappeihinsa kertyvät retro-henkiset lankalahjoitukset.  Vanhimmat langat lienevät 60-luvun lopulta, eli ovat viettäneet muutaman vuosikymmenen muissakin kuin E:n kaapeissa. Siis selvyyden vuoksi, E itse on myöhäisempää saapumiserää, toki vaan hitusen. Lankaa on kaikissa väreissä ja paksuuksissa vaihtelevia määriä. Merseroituja ja merseroimattomia.

Loimihan niistä piti tehdä, kylpypyyhettä tällä kertaa. Valkoiset jäivät pois. Isompi erä pinkkejä piipahti kattilassa emo-tuotannon reaktiivivärit kanssa. Muuttuivat ruskeaksi, toki pinkkiä jäi paikoin näkyviin. E kun saa inspiraation, niin ei oikein langatkaan ehdi kastua.

Sitten luotiin loimi. Tasaraidat oli tavoite, mutta vähän laskut menivät sekaisin. Loimi luotiin neljältä päältä. Kun yksi lanka loppu,  jatkettiin vastaavalla värillä. Vastaavuudessa joustettiin, ja sitä mukaa kun luomistyö eteni ja langat hupeni, joustettiin yhä enemmän. Joustettiin sekä värissä että paksuudessa. Lähes kaikki langat mahtuivat mukaan, sateenkaari-asenteella mentiin.

Loimi vedettiin puihin ja niisittiin nelivartiseksi toimikkaaksi, 8 lankaa sentillä.  Lopputulos on yllättävän hauska! Eipä tälläistä olisi syntynyt, jos langat olisi ostettu just tätä hommaa varten.

Nelosen valkaisemattomalla pellavalla tulee ihan nättiä. Mutta pitäisikö kuteen olla värikkäämpää?

Ja miten meni niinku omasta mielestä?  Sanoisin taiteelliset pisteet 9/10 ja tekniset pisteet 6/10. Siihen on ihan hyvä syy, etten tässä yhteydessä näytä yhtään kuvaa loimen puihin saattamisesta...

Puuhellaprojekti

Viime talvi olikin S:n talossa jo melkoista eloonjäämistaistelua. 1930-luvun vanhassa hirsitalossa kun rakenne on erittäinkin hengittävää sorttia. Kolme vuotta talossa asuneena tämä taisi olla ensimmäinen talvi, jolloin sähköpatterit ei enää lämmittäny asuntoa eikä sydäntä. Jotain piti taas keksiä.

Budjettihan tähänkin projektiin oli vähintäänkin pieni. Olin aikoinani tori.fistä bongannut muurattavan puuhellan valurautaiset osat muutamalla kympillä, joita olin sinnikkäästi varastoinut nokineen ja pölyineen päivineen eteisen nurkassa. Pitkään jaksoin unelmoida muurattavasta puuhellasta, joka varaisi lämpöä paremmin, mutta matkan varrella alkoi mieli muuttua, tottakai. Tämäkään varastointi ei lopulta mennyt hukkaan, myydessäni osat voittoisasti tarvitsevalle eteenpäin.

Nettiä selaillessani silmiini osui lähitienoolta peltikuorinen Leinon puuhella. Tämä tiilenpunaruskea selkeälinjainen kaunotar oli odotellut varmaankin ostajaansa jo hetken aikaa. Hintaakin tälle kuutiolle jäi vain vaivaiset 50euroa. Näin pienen puuhellan siirto ja sen paikoilleen laittohan on varmasti ihan pala kakkua eikö? No, ei se nyt ihan niin helposti sitten mennytkään lopulta.

Jännästi kaverit kaikkosivat ympäriltä kun sain päähäni noutaa tämän ihanaisen lämmönlähteen kotiini. Kaikille tuli yllättäen menoja ja autot hajosivat, kunnes yksi pahaa aavistamaton ystävä suostui projektiin mukaan. Pullopalkalla saatiin avuksi vielä yksi miespuolinenkin henkilö. Loppupeleissä meillä ei merkittävää kokoeroa toisiimme nähden ollut, eikä niinkään sukupuolen mukanaan tuomaa lihasvoimaetuuttakaan. Katsoimme toisiamme vähän epäuskoisina peräkärryä kiinnitellessämme autoon, mutta jaksoin siinä vielä ajatella positiivisesti, ettei se nyt voi mitenkään NIIN paljoa painaa.

Kävi jo ensimmäisten minuuttien aikana selväksi, ettei hommasta tulisi mikään helppo keissi. Meniköhän 10m siirtomatkaan ja peräkärryn kyytiin nostamiseen neljältä ihmiseltä aikaa toista tuntia. Puuhella työnnettiin, pyöriteltiin, kipattiin ja vedettiin. Aina muutama sentti eteenpäin. Ystäväni taisi siinä reilun tunnin siirtelyn jälkeen vain tokaista että "pr** me muuten viedään tämä tänään kun se on tähän asti jo saatu!" Lopulta hella oli kokonaisena kyydissä ja päästiin kotimatkalle. Kaverin autokaan ei tästä reissusta ihan ehjänä selvinnyt, mutta se on toinen tarina se.

Ilta oli jo pitkällä ja mietin että tätä hommaa ei kohta kuitata enää pullopalkalla, jos hellan pihaannostoon menee yhtä pitkä aika. Onneksi pihassa hellan kippaaminen levyn päälle jemmaan oli reissun helpoin suoritus. Vähän naapurinsetää apuun ja porukalla työnnettiin hella peräkärrystä levyn päälle maahan ja pressu päälle. Hyvä on!

Tiivistetysti puuhellan kulkeutumiseen pihalta sisälle taas tarvittiin muutama kuukausi aikaan, yksi osaava työmies, avulias naapuri ja naapurin traktori, naapurin järeä nokkakärry ja S:n kovat hermot ja tujaus päättäväisyyttä. Mutta ennen sitä rulianssia piti pohjat tehdä kuntoon.

Lattia oli keittiön nurkassa puuta, jossa edellinen remontoija oli jo kerran lattian alla käynyt hiirien lisäksi. En osannut ajatella että maalla vanhassa talossa asuessa voisi enää mihinkään oksettavampaan asiaan törmätä kuin täyden ulkohuussin tynnyrin tyhjennykseen, mutta olin väärässä. Pari päivää piti asennetta ja tekemisen meininkiä keräillä, kun lupauduin itse purkamaan nurkasta laudat ja sen alla olevat eristeet. Nurkkaan oli tungettu villaa, joka kuhisi hiirien raatoja ja niiden ulosteita. Aina kun yhden kourallisen villaa nosti jätesäkkiin, alta paljastui toistaan kammottavampia raatoja. Jos voisin hajunäytteen postata tähän niin koko blogissa ei kävisi varmasti enää kukaan sen jälkeen, niin karmea haju sieltä leijaili.

Nurkka tarkistettiin ja eristettiin tiiviimmin sahanpurulla sekä palovillalla muurin ympäriltä. Myös mahdolliset tulevat hiirien bileet kiellettiin lailla ja ovelle iskettiin niin iso kakkosnelosen pätkä eristeineen, että sieltä ei luikuinkaan hiirenketale sisälle enää pääsisi. Päälle tuli paksu vanerilevy jonka laatoitin E:n hallista löytyneillä ihka-aidoilla ihanilla Pukkilan laatoilla, jotta puuhellan alla oleva lattia olisi paloturvallisempi. Laatat oli kyllä sellainen löytö tällaiselle vanhan rakastajalle. Suunnittelin tekeväni niistä myös puuhellan taustalle laatoitusta, mutta maalattu muuri näytti niin paljon rauhallisemmalta, vaikka useimmiten vähän hullut ja eriskummalliset ratkaisut ovat heiniäni.

Harkiten valittu remppamies kävi tekemässävielä  hormiin uuden reijän oikealle korkeudelle, jolloin uuni saatiin laitettua paikoilleen ilman kaartuvia putkia ja muita hilavitkuttimia. Puuhella on ollut satunnaisessa käytössä ja vetää loistavasti. Tämäkin keittiön rötönurkka on saanut vihdoin oman funktionsa keittiön osana, eikä ole enää the place minne aina kerääntyy kaikki ylimääräinen tavara, Ei voi kun olla tyytyväinen.

Miten meni niinku omasta mielestä? 9/10.

Pitkiä pellavaa, tai jotain sinne päin...

Uskoisin, että jokainen meistä kerää jotain. E saattaa kerätä pellavalankoja.

Ainakin E hallinnoi kymmenien kilojen pellavalankavarastoa. Tarkkaa inventaaria ei uskalla tehdä, mutta varovaisenkin arvion mukaan lanka on "riittävästi". Ja taatusti ihan koko loppuelämäksi.

Langat on lahjoituksia ja kirpparilöytöjä ja on joukossa muuten vaan alennuksesta ostettujakin. Kun on halvalla saatu. Vanhimmat lienee 40 - luvulta.  Yksi iso kirppiserä oli pahvilaatikossa, jonka pohjalta oli sivu vuoden 1953 sanomalehteä. Lehdessä kehuttiin paikallisteiden kuntoa. Pellavat säilyvät vuodesta toiseen, tiet vaatisivat ehkä ylläpitoa.

Välillä pellavaa on säilytetty siististi laatikossa sisätiloissa ja silloin ne on aivan yhtä valmiita kudontaan se kuin uudet langat. Mutta välillä vastaan on tullut haiseva ja sotkuisia vyyhtejä pihavarastojen kätköistä.  Kaikki olen tähän asti onnistunut pelastamaan kudottavaan kuntoon.

Kaikista likaisimmat vyyhdit olen pessyt.  Ensiksi vyyhti kannattaa ravistella ulkona mahdollisimman  vyyhdin näköiseksi.  Ja sitten olen sitonut vyyhdin 3-5 kohdasta paksulla langalla tai vaikka matonkuteella. Vyyhdit olen laittanut pyykinpesuaineveteen likoamaan.  Sitten olen varovaisesti siirtänyt puhtaaseen huuhteluveteen pariin kertaan. Lopuksi olen tunkenut aina yhden vyyhdin yhteen pesupussiin ja lingonnut pellavat.

Lankoja ei tarvitse tässä vaiheessa saada edes kovin puhtaaksi. Riittää, että pystyy kutomaan langat ilman myyräkuumetta tai suurempia astmakohtauksia.  Valmiin kudonnaisen voi pestä ennen käyttöä ja pellavahan puhdistuu hyvin verrattuna puuvillaan.  Tärkeintä olisi, ettei lanka katkeile ja että vyyhdin saa selvitettyä ja puolattua. Pellavalanka ei kuitenkaan pesussa parane, joten turhan takia ei kannata pestä.

Vanhat vyyhdit ovat usein isoja ja painavia.  Onneksi ne on jaettu pasmalangalla osioihin. Vähänkin sotkuinen vyyhti kannattaa osio kerrallaan keriä ennen puolausta.  Sotkuisinkin vyyhti on toistaiseksi selvinnyt, mutta muutama tosi sotkuinen vyyhti odottaa inspiraatiota...

Kierrätystä kynnyksessä

Välillä joku homma joutuu odottamaan toteutusta pitkään. Mutta toisaalta, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Riittävästi suunnitteluaikaa olin kyllä käyttänyt kynnykseen,  jonka yli astuin lähes 20 vuotta useita kertoja päivässä. Edellinen asukas oli vaihtanut kynnyksen hitusen kapeampaan Ja kynnys ei riittänyt peittämään rakoa.  Rossin täytteitä oli siis katseltu pitkään ja kaikenlaista rakoon tippunutta oli esiin kaiveltu.

Yhtenä päivänä rojuja kokkoon kantaessa käteen osui lista. Petsattu lista oli peräisin julisteesta tai kartasta tai mistä lie. Mutta jostain syystä se oli säilytetty. Ja siitä se ajatus lähti.

Ohut lista halkeaa helposti. Porasin siis reiät ja käytin pieniä ruuveja. Lista halkesi. Sain sen kuitenkin paikoilleen ja maalattua.

Ja miten niinku omasta mielestä meni? 7/10. Vaikka ajatus oli loistava, niin listan halkeaminen jäi harmittamaan. Pitäisi ehkä kääntää käsin viimeiset kierrokset,  eikä laskea Makitalla. Listan asennusta oli kuitenkin odotettu lähes 20 vuotta, joten pieni hidastaminen tuskin olisi aikataulua romahduttanut.

Pariovien uusi elämä

E:n talossa on kylmä eteinen. Ja eteisessa puiset peilipariovet, jotka ei lämpöä pidä. No, ei ne mahdu kiinnikään kosteimmilla ilmoilla, eli syystalvisin.

Haaveissa on saada eteinen lämpimäksi ja sitä varten pitää saada lämpimämmät ovet. Pitkän suunnittelun (noin 20 vuotta) ja internetin ja facebookin keksimisen jälkeen, eteen putkahti facen purkutavarakirppis-ryhmässä vanhat ovet, joissa on vähän samoja mittoja. Oikeastaan vaan lasiaukot on samankokoiset, mutta aika hyvin sekin on.

Näistä siis syntyy kaverit parioville, kevyesti eristetty ulko-ovi.

Ensin ikkuna irti. Perinteisemmät keinot eivät purreet, mutta Ryobi puri. En missään tapauksessa suosittele tätä konstia, mutta jotenkin se nyt onnistui ja lasi irtosi ehjänä. Ehkä siksi, ettei lasille taida olla jatkossa käyttöä?

Toisessa ovessa on koiralle tehty kulkuaukko.  Ja kuvan ruosteiselta sammakonkudulta näyttävä aine on vm 1995 nitromorsia. Joka muuten toimii yhä, todennäköisesti paremmin kuin nykyiset maalinpoistoaineet.

Näistä tulee niin hyvät!

Ja miten meni niinku omasta mielestä? Sanoisin, että 9/10. Jätän varaa epäonnistumisille, joita lienee edessä.  Tämä projekti on haastavin ehkä ikinä.

Yarikseen uusi lokari

Ei varmaan sen toimivampaa remppa-autoa ole olemassakaan kuin pieni Yaris, jota muut, minä mukaan lukien, nimittelee Varikseksi. Yhteistä taivalta tämän tee-se-itse naisen unelma-auton kanssa on tullut plakkariin noin seitsemisen vuotta, ja viime kesän lopulla havaitsin tämän aarteeni etulokarissa ruosteen syövyttämän reiän. Onhan se hienoa kun auton kerran vuoteen pesee kunnolla niin alta paljastuu vaikka mitä ylläreitä. Jottai tarttis tehdä taas.

Isot pojat kylillä sanoi, että auton maalaus on kamalan kallista. Uudet osat maksaa jonninverran jne. Fiksuna naisena lähdin metsästämään autopurkaamoilta kulkupeliini uutta, samanväristä lokaria. Loppupeleissä homma meni niin vaikeaksi oikean värin metsästämiseki, että päätin tyytyä lähipurkaamon valkoiseen vaihtoehtoon. Värihän on väärä, joten päätin maalata koko höskän ihan itte.

Töissähän jätkät nauro, kun ilmoitin että haen vaan pari purkkia sprayta ja vetelen lokarin oikeaan väriinsä. En todellakaan ole mikään autoexpertti, mutta tässä konkurssissa ei voi enää alemmas vajota. Alla kuvasarja lokarin maalauksesta itse omin pikkukätösin. Toimintoina tässä projektissa on suoritettu kunnon rasvanpoisto/vahanpoisto pesu, hionta, pohjamaalaus ja pintamaalaus. Lopuksi olisi tarkoitus vielä lakka pistää pintaan, jotta siihen saataisiin toivottavasti muuta pintaa mätsäävämpi kiilto.

Lakan jälkeen pinta oli todella kiiltävä ja tasainen, värikin hyvin lähellä oikeaa. Tietyssä valossa vihreän sävyssä saattaa olla pieni tummempi vivahde, mutta hyvin huomaamaton. Vaivan arvoinen projekti ja rahaakin säästyi.

Miten meni niinku omasta mielestä? No tähän mennessä pisteet ois kai jotain 8/10.